Teatterielämää
Linkki Spotify'a käyttäville:"https://embed.spotify.com/uri=http://open.spotify.com/track/3VN2pxEdhG7dOSv6ISqmQ6
Linkki YouTubeen: https://www.youtube.com/watch?v=MdYjV2n-y6I
Teatteri. Osalle tulee tuosta sanasta mieleen Shakespeare, osalle liuta kuuluisia näyttelijöitä, toiset näkevät mielessään esiripun, toisia alkaa väsyttää jo pelkästään näytelmien ajatteleminen. Joillekin se merkitsee jonkun muun esittämistä ja hahmon henkiin herättämistä. Näkemykset vaihtelevat ja mielipiteitä on monia. Myös minulla on oma näkemykseni teatterista ja näyttelemisestä.
On suoraan sanottava, etten ole teatterialalla mikään luonnonlahjakkuus, joka osaa kaiken tuosta noin vain. Ilmaisutaito ei siitä huolimatta ole vain kouluaine, sillä tunnit ovat hiukan erilaisia ja se lukeutuu suosikkiaineisiini, joten viihdyn niillä tunneilla. Ilmaisutaitoa minulla on ollut tämän kevään jälkeen kolme vuotta valinnaisaineena ja olen todella nauttinut siitä. Teemme ahkerasti näytelmiä ja pidämme hauskaa. Meistä jokainen on siellä kiinnostuksen vuoksi.
Olen tähän mennessä esittänyt näytelmissämme joulumuoria, prinsessaa, tuottajaa, ohjaajaa, sutta ja Tuhkimoa. Olin myös viime vappuna mukana, kun vedimme lyhyitä tanssipätkiä, yksi teemalla 80-luku, toinen teemalla 90-luku, seuraava oli 2000-luku ja viimeinen 2010-luku. Roolikirjoni on siis kohtuullisen värikäs, ja olen päässyt tutustumaan eri aikakausiin teatterin kautta. Olen ollut pääroolissa, olen tehnyt pienempiä sivurooleja. Hahmoja, jotka voisivat/olisivat voineet olla oikeita ihmisiä. Hahmoja, jotka ovat täysin kuvitteellisia. Jokaisella on oma näkökulmansa maailmaan, yhteiskuntaan, toisiin henkilöihin ja itseensä.
Voisi sanoa, että jonkun roolin esittäminen on kuin tutustuisi uuteen henkilöön. On esimerkiksi tiedettävä, kuinka kyseinen henkilö puhuu ja millainen on hänen luonteensa, ennen kuin voi harkitakaan astuvansa lavalle. Siihen päälle puvustuksen, meikin ja hiusten suunnittelu sekä vuorosanojen opettelu. Kohtauksia toistetaan ja näytelmä vedetään läpi niin monta kertaa, että jokainen osaa sen ulkoa vaikka unissaan. Lopulta se esitetään yleisölle ja siinä se sitten olikin. Silti tehty työ ei ole turhaa, siitä jää useita ihania muistoja ja kokemus lisääntyy. Se on kullankallista, siis erittäin arvokasta.
Itseäni näyttelemisessä kiehtoo eniten se, että saa olla joku muu. Saa ajatella, puhua ja käyttäytyä kuin joku toinen ilman, että katsotaan oudoksuen. Toisen persoonan henkiinherättäminen on kiehtovaa ja helposti roolihahmon esittäminen jääkin päälle (ajoissa lopettamisen jalo taito onkin siksi tärkeä myös teatterissa). Lavalla oleminen on kuin olisi toisessa maailmassa, esiripun aukeaminen lavan takaa katsottuna jännittää aina yhtä paljon. Tapahtumapaikat singahtavat mielikuvituksesta lavalle, äänimaiseman luovat musiikit ja vuorosanat, ympäristöä värittävät lavasteet ja valot. Siihen maailmaan kun astelee rooliasussa ja tuo oman osuutensa tarinaan, on kuin unessa olisi.
En loppupelissä tiedä oikeasta teatterista juurikaan, mutta oman käsitykseni mukaan sitä voisi verrata elämään. Jokainen kohtaa erilaisia ihmisiä, riittää, kun kävelee kadulla ihan tavallisena iltapäivänä. Myös omaan lähipiiriin kuuluu taatusti toinen toistaan erilaisempia henkilöitä. Samoin teatterissa, niin kulisseissa kuin lavallakin, roolihahmo tapaa toisia roolihahmoja, joko ihan vain ohikulkumenetelmällä tai sitten esimerkiksi hahmojen perhesiteiden kautta. Jokaisella hahmolla on persoonansa, johon toiset hahmot suhtautuvat oman luonteensa suomalla tavalla. Niinhän se menee elämässäkin. Ihmisten välit voivat katketa, toisista tulee hyviä ystäviä. Elämän tapahtumat voivat olla yhtä yllättäviä kuin hyvin käsikirjoitetun näytelmän juonenkäänteet ovat. Kun ensi-ilta koittaa, se on ehdottomasti yksi koko projektin kohokohdista. Myös elämässä on monia asioita, jotka muistaa ikuisesti. Näytelmässä voi tapahtua mitä vain, jos joku vaikka unohtaa vuorosanansa tai verhot irtoavat kiinnikkeistään, elämässä voi pienessäkin ajassa muuttua vaikka seuraavan viikon aikataulu tai jopa koko loppuelämä. Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan, niin elämä kuin näytelmäkin. Näytelmä saattaa kuitenkin saada uuden elämän joko samojen tai toisten näyttelijöiden esittämänä. Elämän mahdollisesta jatkumisesta tai uusiutumisesta ei liene yhtenäistä mielipidettä. En osaa sanoa edes omaa mielipidettäni asiasta. Jokaisella on kuitenkin oikeus uskoa haluamallaan tavalla, eikö vain?
On mahtavaa nähdä, kuinka kaverit kehittyvät näyttelijöinä. On myös hienoa saada kehuja omista rooleista. On upeaa huomata, kuinka on kasvanut ja kehittynyt esiintyjänä sekä ilmaisijana. Monesta lavalla opitusta taidosta ja ilmaisutavasta on hyötyä jatkossakin, vaikkei teatteri elämään olennaisesti liittyisikään. Eikä koskaan ole huono juttu, jos jättää oman arkiminänsä kotiin ja tuokin omasta itsestään uuden puolen esiin.
Jokaisella ihmisellä on monta persoonaa, näin äkkiseltään laskettuna itselläni on 12 eri tapaa käyttäytyä, puhua, suhtautua toisiin, pukeutua, opiskella, suhtautua itseen jne. 12 eri Reettaa. Se on kieltämättä paljon, ja kun ottaa huomioon, että jokainen persoona tuntuu vielä jakautuvan ns. alaotsikoiksi, on erilaisia Reettoja varmaankin useampi kymmen. Enkä taatusti ole ainoa, joka kokee olevansa välillä eksyksissä oman itsensä sisällä, yrittäen löytää sitä persoonaa, joka tilanteeseen parhaiten sopisi. Se on vaikeaa, ja valinnan voi tehdä vain itse. Se on joko oikea tai väärä ja sillä on seurauksensa, jotka ovat joko hyvät, huonot tai jotain niiden väliltä. Jos ystäväsi vaikka kertoisi sinulle rakkaan lemmikkikissansa kuolemasta ja päättäisit suhtautua asiaan juhlivan persoonasi tyyliin, on hyvin todennäköistä, että ystäväsi ei tahtoisi nähdä sinua pitkään aikaan, jos enää koskaan. Jos valitsisit myötätuntoisuuden käsittävän persoonasi ja lohduttaisit ystävääsi sekä olisit hänen tukenaan, hän uskaltaisi puhua sinulle avoimemmin ja viihtyisi seurassasi taatusti, nauttisi kanssasi olosta. Virheitään voi aina yrittää korjata, mutta osa niistä on ikuisesti olemassa. Teatterissa tätä ongelmaa ei synny; toisen näyttelijän roolihahmo saattaa loukkaantua roolihahmosi sanoista ja pistää välit poikki, ja saatat silti olla vastanäyttelijäsi paras ystävä.
Teatterilla ja elämällä on siis niin eroja kuin yhtäläisyyksiäkin. Roolihahmolla ei todennäköisesti ole kovin montaa eri persoonaa, sillä niitä ei ehättäisi tuoda esille näytelmän aikana ja hahmosta voisi välittyä yleisölle sekava kuva. Kannattaa olla varovainen oikeassa elämässäkin: liian monta persoonaa yhdessä saa outoja ja pahoja katseita toisilta. Sama asia, kuin laittaisi lautaselleen yhtä aikaa mansikkakiisseliä, perunamuusia, jauhelihakastiketta, porkkanaa ja hernekeittoa ja sekoittaisi. Ei sitä söisi, ainakaan kovin mielellään.
Itse olen oppinut luonteiden ja persoonallisuuksien käsittelyä monilta ihmisiltä ja monista tapahtumista. Olen nähnyt kaikenlaista, mutten taatusti puoliakaan siitä, mitä on vielä edessä. Opin koko ajan lisää, mutta tiedän, etten koskaan voi olla täydellinen ja onnistua kaikessa. Enkä sitä tavoittelekaan. Haluan olla riittävän hyvä pärjätäkseni elämässä, eikä se tarkoita täydellistä. Sen minulle opetti ihminen, joka on minulle hyvin, hyvin tärkeä. Valitettavasti en ole ihan varma, ovatko välimme kunnossa, mutta viimeaikaiset merkit tuntuvat näyttävän huonoa säätä. Kaikessa ei voi onnistua, kaikkeen ei pysty, kuten tässä postauksessani jo aiemmin kirjoitinkin. Tiedän, että hän, johon viittasin tässä kappaleessa, hän, joka on opettanut minulle paljon muutakin, lukee tämän kirjoituksen. Ja toivon, että hän ymmärtää, mitä tarkoitan. Hänen lisäkseen tämän kirjoituksen aiheesta lähtee kiitos ilmisryhmälleni ♥. Tämä postaus on tarkoitettu jokaiselle lukijalleni, eivätkä nämä muutamat maininnat sulje ketään lukijaa ulkopuolelle.
Toivon, että jokainen muistaisi joskus päästää irti omasta itsestään ja kokeilla toista roolia elämässä.
Linkki YouTubeen: https://www.youtube.com/watch?v=MdYjV2n-y6I
Teatteri. Osalle tulee tuosta sanasta mieleen Shakespeare, osalle liuta kuuluisia näyttelijöitä, toiset näkevät mielessään esiripun, toisia alkaa väsyttää jo pelkästään näytelmien ajatteleminen. Joillekin se merkitsee jonkun muun esittämistä ja hahmon henkiin herättämistä. Näkemykset vaihtelevat ja mielipiteitä on monia. Myös minulla on oma näkemykseni teatterista ja näyttelemisestä.
.JPG) |
| Rooli on kuin naamio, jonka taakse kadota. |
On suoraan sanottava, etten ole teatterialalla mikään luonnonlahjakkuus, joka osaa kaiken tuosta noin vain. Ilmaisutaito ei siitä huolimatta ole vain kouluaine, sillä tunnit ovat hiukan erilaisia ja se lukeutuu suosikkiaineisiini, joten viihdyn niillä tunneilla. Ilmaisutaitoa minulla on ollut tämän kevään jälkeen kolme vuotta valinnaisaineena ja olen todella nauttinut siitä. Teemme ahkerasti näytelmiä ja pidämme hauskaa. Meistä jokainen on siellä kiinnostuksen vuoksi.
Olen tähän mennessä esittänyt näytelmissämme joulumuoria, prinsessaa, tuottajaa, ohjaajaa, sutta ja Tuhkimoa. Olin myös viime vappuna mukana, kun vedimme lyhyitä tanssipätkiä, yksi teemalla 80-luku, toinen teemalla 90-luku, seuraava oli 2000-luku ja viimeinen 2010-luku. Roolikirjoni on siis kohtuullisen värikäs, ja olen päässyt tutustumaan eri aikakausiin teatterin kautta. Olen ollut pääroolissa, olen tehnyt pienempiä sivurooleja. Hahmoja, jotka voisivat/olisivat voineet olla oikeita ihmisiä. Hahmoja, jotka ovat täysin kuvitteellisia. Jokaisella on oma näkökulmansa maailmaan, yhteiskuntaan, toisiin henkilöihin ja itseensä.
Voisi sanoa, että jonkun roolin esittäminen on kuin tutustuisi uuteen henkilöön. On esimerkiksi tiedettävä, kuinka kyseinen henkilö puhuu ja millainen on hänen luonteensa, ennen kuin voi harkitakaan astuvansa lavalle. Siihen päälle puvustuksen, meikin ja hiusten suunnittelu sekä vuorosanojen opettelu. Kohtauksia toistetaan ja näytelmä vedetään läpi niin monta kertaa, että jokainen osaa sen ulkoa vaikka unissaan. Lopulta se esitetään yleisölle ja siinä se sitten olikin. Silti tehty työ ei ole turhaa, siitä jää useita ihania muistoja ja kokemus lisääntyy. Se on kullankallista, siis erittäin arvokasta.
Itseäni näyttelemisessä kiehtoo eniten se, että saa olla joku muu. Saa ajatella, puhua ja käyttäytyä kuin joku toinen ilman, että katsotaan oudoksuen. Toisen persoonan henkiinherättäminen on kiehtovaa ja helposti roolihahmon esittäminen jääkin päälle (ajoissa lopettamisen jalo taito onkin siksi tärkeä myös teatterissa). Lavalla oleminen on kuin olisi toisessa maailmassa, esiripun aukeaminen lavan takaa katsottuna jännittää aina yhtä paljon. Tapahtumapaikat singahtavat mielikuvituksesta lavalle, äänimaiseman luovat musiikit ja vuorosanat, ympäristöä värittävät lavasteet ja valot. Siihen maailmaan kun astelee rooliasussa ja tuo oman osuutensa tarinaan, on kuin unessa olisi.
En loppupelissä tiedä oikeasta teatterista juurikaan, mutta oman käsitykseni mukaan sitä voisi verrata elämään. Jokainen kohtaa erilaisia ihmisiä, riittää, kun kävelee kadulla ihan tavallisena iltapäivänä. Myös omaan lähipiiriin kuuluu taatusti toinen toistaan erilaisempia henkilöitä. Samoin teatterissa, niin kulisseissa kuin lavallakin, roolihahmo tapaa toisia roolihahmoja, joko ihan vain ohikulkumenetelmällä tai sitten esimerkiksi hahmojen perhesiteiden kautta. Jokaisella hahmolla on persoonansa, johon toiset hahmot suhtautuvat oman luonteensa suomalla tavalla. Niinhän se menee elämässäkin. Ihmisten välit voivat katketa, toisista tulee hyviä ystäviä. Elämän tapahtumat voivat olla yhtä yllättäviä kuin hyvin käsikirjoitetun näytelmän juonenkäänteet ovat. Kun ensi-ilta koittaa, se on ehdottomasti yksi koko projektin kohokohdista. Myös elämässä on monia asioita, jotka muistaa ikuisesti. Näytelmässä voi tapahtua mitä vain, jos joku vaikka unohtaa vuorosanansa tai verhot irtoavat kiinnikkeistään, elämässä voi pienessäkin ajassa muuttua vaikka seuraavan viikon aikataulu tai jopa koko loppuelämä. Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan, niin elämä kuin näytelmäkin. Näytelmä saattaa kuitenkin saada uuden elämän joko samojen tai toisten näyttelijöiden esittämänä. Elämän mahdollisesta jatkumisesta tai uusiutumisesta ei liene yhtenäistä mielipidettä. En osaa sanoa edes omaa mielipidettäni asiasta. Jokaisella on kuitenkin oikeus uskoa haluamallaan tavalla, eikö vain?
On mahtavaa nähdä, kuinka kaverit kehittyvät näyttelijöinä. On myös hienoa saada kehuja omista rooleista. On upeaa huomata, kuinka on kasvanut ja kehittynyt esiintyjänä sekä ilmaisijana. Monesta lavalla opitusta taidosta ja ilmaisutavasta on hyötyä jatkossakin, vaikkei teatteri elämään olennaisesti liittyisikään. Eikä koskaan ole huono juttu, jos jättää oman arkiminänsä kotiin ja tuokin omasta itsestään uuden puolen esiin.
Jokaisella ihmisellä on monta persoonaa, näin äkkiseltään laskettuna itselläni on 12 eri tapaa käyttäytyä, puhua, suhtautua toisiin, pukeutua, opiskella, suhtautua itseen jne. 12 eri Reettaa. Se on kieltämättä paljon, ja kun ottaa huomioon, että jokainen persoona tuntuu vielä jakautuvan ns. alaotsikoiksi, on erilaisia Reettoja varmaankin useampi kymmen. Enkä taatusti ole ainoa, joka kokee olevansa välillä eksyksissä oman itsensä sisällä, yrittäen löytää sitä persoonaa, joka tilanteeseen parhaiten sopisi. Se on vaikeaa, ja valinnan voi tehdä vain itse. Se on joko oikea tai väärä ja sillä on seurauksensa, jotka ovat joko hyvät, huonot tai jotain niiden väliltä. Jos ystäväsi vaikka kertoisi sinulle rakkaan lemmikkikissansa kuolemasta ja päättäisit suhtautua asiaan juhlivan persoonasi tyyliin, on hyvin todennäköistä, että ystäväsi ei tahtoisi nähdä sinua pitkään aikaan, jos enää koskaan. Jos valitsisit myötätuntoisuuden käsittävän persoonasi ja lohduttaisit ystävääsi sekä olisit hänen tukenaan, hän uskaltaisi puhua sinulle avoimemmin ja viihtyisi seurassasi taatusti, nauttisi kanssasi olosta. Virheitään voi aina yrittää korjata, mutta osa niistä on ikuisesti olemassa. Teatterissa tätä ongelmaa ei synny; toisen näyttelijän roolihahmo saattaa loukkaantua roolihahmosi sanoista ja pistää välit poikki, ja saatat silti olla vastanäyttelijäsi paras ystävä.
Teatterilla ja elämällä on siis niin eroja kuin yhtäläisyyksiäkin. Roolihahmolla ei todennäköisesti ole kovin montaa eri persoonaa, sillä niitä ei ehättäisi tuoda esille näytelmän aikana ja hahmosta voisi välittyä yleisölle sekava kuva. Kannattaa olla varovainen oikeassa elämässäkin: liian monta persoonaa yhdessä saa outoja ja pahoja katseita toisilta. Sama asia, kuin laittaisi lautaselleen yhtä aikaa mansikkakiisseliä, perunamuusia, jauhelihakastiketta, porkkanaa ja hernekeittoa ja sekoittaisi. Ei sitä söisi, ainakaan kovin mielellään.
Itse olen oppinut luonteiden ja persoonallisuuksien käsittelyä monilta ihmisiltä ja monista tapahtumista. Olen nähnyt kaikenlaista, mutten taatusti puoliakaan siitä, mitä on vielä edessä. Opin koko ajan lisää, mutta tiedän, etten koskaan voi olla täydellinen ja onnistua kaikessa. Enkä sitä tavoittelekaan. Haluan olla riittävän hyvä pärjätäkseni elämässä, eikä se tarkoita täydellistä. Sen minulle opetti ihminen, joka on minulle hyvin, hyvin tärkeä. Valitettavasti en ole ihan varma, ovatko välimme kunnossa, mutta viimeaikaiset merkit tuntuvat näyttävän huonoa säätä. Kaikessa ei voi onnistua, kaikkeen ei pysty, kuten tässä postauksessani jo aiemmin kirjoitinkin. Tiedän, että hän, johon viittasin tässä kappaleessa, hän, joka on opettanut minulle paljon muutakin, lukee tämän kirjoituksen. Ja toivon, että hän ymmärtää, mitä tarkoitan. Hänen lisäkseen tämän kirjoituksen aiheesta lähtee kiitos ilmisryhmälleni ♥. Tämä postaus on tarkoitettu jokaiselle lukijalleni, eivätkä nämä muutamat maininnat sulje ketään lukijaa ulkopuolelle.
Toivon, että jokainen muistaisi joskus päästää irti omasta itsestään ja kokeilla toista roolia elämässä.
.JPG) |
| Aina kannattaa kokeilla toista roolia. |
Kommentit
Lähetä kommentti