Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Ajatuksia täysi-ikäisyydestä

Kuva
Niin mikä aktiivisuus... Peräti 22 päivää on kulunut vuoden alkamisesta ja melkein kuukausi siitä, kun viimeksi kirjoitin. Osittain se kyllä johtuu siitä, että aikaa ei yksinkertaisesti ole, toinen syy on se, etten keksi aiheita, mistä kirjoittaa. Kyllä sitä aikaakin ehkä järjestyisi, mutta aiheiden vähyys vähentää toki kirjoittamista.   Kertoilenpa vaihteeksi omasta arjestani. Tämä pian päättyvä 3. jakso on ollut melko kevyt vähäisen kurssimäärän vuoksi. Siitä huolimatta on pitänyt lukea kokeisiin, ennen joulua oli suunnilleen parin viikon mittainen esityskausi tanssin puolella ja sitten on toki pienempiä asioita, kuten vaikka koreografian väsääminen ja tänne kirjoittaminen. Toisin sanoen arkipäivät ja usein myös viikonloput ovat melko täynnä. Olen myös onnistunut säheltämään sen verran paljon, että vasen ranne vaatii tällä hetkellä tukisiteen ympärilleen. Kyseinen ranne revähti, kun esittelin balettitaitojani koulussa ja kaaduin. Oikean jalan nilkka meni ympäri lähes viikko sitten