The Second Star to the Right

Aikaa kuluu koko ajan. Jokainen hetki on aikaa. Jokainen sekunti, minuutti ja tunti. Ja miten me sitä käytämme? Olen joutunut miettimään ajankäyttöäni viime aikoina tavallista enemmän. Olen kyllä tiennyt, ettei aikaa ole loputtomasti, mutta vasta eilen, kun ostin junalipun Kuopioon, ymmärsin sen. Sen, että seuraavat neljä vuotta todellakin asun jossain muualla. Tajusin todellakin vasta nyt, että kohta en voi vain soittaa kavereilleni, että hei, lähdetkö nyt ulos. Välimatka kasvaa, enkä voi enää noin vain nähdä pääkaupunkiseudun kavereitani. Aikani menee johonkin muuhun.  Usein kuulee sanottavan, ettei voi saada mitään, ellei anna jotain pois. Vanhemmat opettavat lapsilleen, että uuden lelun voi saada vasta, kun jostain vanhasta on luovuttu. Teininä opin, että vaatekaapista on pakko saada jotain pois, että uudet vaatteet mahtuvat tilalle. En ole koskaan ajatellut, että voisin joutua antamaan pois jotain muutakin kuin konkreettisia asioita. Mutta nyt huomaan, että sekin näköjään

Ajoin Hennan kanssa Vihdintietä pitkin kotiin Kaaresta. Radiosta soi biisi, johon Saara Aalto luisteli Dancing on Ice -kilpailussa. En tiennyt biisin nimeä, mutta pian sekin selvisi: Killer Queen, yhtyeeltä Queen.  Nyt Killer Queen on soinut monta päivää päässäni eikä asiaa auta se, että renkutan biisiä minkä ehdin. En kuitenkaan ole mikään Queen-fani - ja nyt sen tietävät muutkin. Ryhmächatissa kävi ilmi, että osasin nimetä Queenilta vain kolme biisiä: Killer Queen, We are the Champions ja Don't stop me now. Pienellä lisäavustuksella muistin We will rock you - ja Bohemian Rhapsody -nimiset kappaleet, joista jälkimmäistä en muista koskaan kuulleeni. Kaverini olivat jostain syystä todella järkyttyneitä. Joku ei tiedä, miten Bohemian Rhapsody menee? Joku sai vasta lokakuussa tietää, kuka oli Freddie Mercury? Kuinka se on mahdollista? No, minä puolestani en ihan käsittänyt, mikä tässä on niin kummallista. Kun Queenista on puhuttu, olen vain sujuvasti ollut hiljaa ja kuunnellut m

Katselin ystävääni istuessani hetken sivussa tanssitunnilla. On ihanaa vain katsella ihmisiä silloin, kun he eivät huomaa minun katsovan, ja antaa samalla ajatusten virrata. Tunsin lämmön leviävän sisälläni ja ajattelin vain, että wau, noinkin ihania ihmisiä mun elämässä on. Hymyilytti hiukan. Ja nautin siitä. Siitä hetkestä sai alkunsa koko päivän jatkunut ihmisten tarkkailu, joka puolestaan johti treenien jälkeen ajatusketjun syntyyn.  Mietin sitä, miten erilaisia ihmiset ovat. Ja sitä, miten erilaisuus vaikuttaa arkeen, sitä, miten se hyväksytään, mitä siitä ajatellaan, miten toiset reagoivat ja onko sillä mitään väliä.  Hämmästyttävän paljon on kiinni ihmisten mielipiteistä. Joku pitää jostain mitä joku toinen ei voi sietää ja toisinpäin. Joskus ollaan samaa mieltä, joskus eri mieltä. Sitä on vain välillä niin hämmentynyt, ettei enää itsekään tiedä, mitä mieltä olisi itsestään tai yhtään kenestäkään. Minustakin on sanottu vaikka ja mitä ilkeää ja ikävää mutta toisaalta myös muk