Ajankäytöstä

Aikaa kuluu koko ajan. Jokainen hetki on aikaa. Jokainen sekunti, minuutti ja tunti. Ja miten me sitä käytämme?



Olen joutunut miettimään ajankäyttöäni viime aikoina tavallista enemmän. Olen kyllä tiennyt, ettei aikaa ole loputtomasti, mutta vasta eilen, kun ostin junalipun Kuopioon, ymmärsin sen. Sen, että seuraavat neljä vuotta todellakin asun jossain muualla. Tajusin todellakin vasta nyt, että kohta en voi vain soittaa kavereilleni, että hei, lähdetkö nyt ulos. Välimatka kasvaa, enkä voi enää noin vain nähdä pääkaupunkiseudun kavereitani. Aikani menee johonkin muuhun. 



Usein kuulee sanottavan, ettei voi saada mitään, ellei anna jotain pois. Vanhemmat opettavat lapsilleen, että uuden lelun voi saada vasta, kun jostain vanhasta on luovuttu. Teininä opin, että vaatekaapista on pakko saada jotain pois, että uudet vaatteet mahtuvat tilalle. En ole koskaan ajatellut, että voisin joutua antamaan pois jotain muutakin kuin konkreettisia asioita. Mutta nyt huomaan, että sekin näköjään on mahdollista. Ja voin rehellisesti kertoa, että se sattuu. Minulla on unelma edessäni, mutta ennen kuin voin saada sen, on annettava jotain pois. Tai ei, ei pois, vaan jotain sille unelmalle. Olen tehnyt töitä sen unelman eteen, antanut itsestäni treeneissä enemmän kuin koskaan, tanssinut tanssimasta päästyäni, harjoitellut yksin, tehnyt yömyöhään koreografioita omassa huoneessani. Se on vienyt aikaa, mutta se ei ole tuntunut siltä, koska olen nauttinut siitä. Luulin, että se riittäisi. Ja nyt vasta ymmärsin, että todellakin joudun noin 400 kilometrin päähän minulle tärkeistä ihmisistä, ja tällä kertaa junassa vieressäni ei istu kukaan. Tällä kertaa matkustan yksin. 


Yksin matkustaminen ei satuta, eikä sekään, että oikeasti muutan Kuopioon. Mutta se satuttaa, että aikaa, jota muutenkin on niin vähän, on jatkossa vielä vähemmän. Eikä sitä saa lisää. Sitä ei saa lisää, mutta saadakseni unelmani minun on annettava aikaa sille. Minun on otettava aikaa joltain muulta pois, jotta minulla on mahdollisuus toteuttaa unelmani. Ja se unelma tarvitsee paljon aikaa. 


Olen miettinyt, miten paljon helpompaa olisi jäädä pääkaupunkiseudulle opiskelemaan. Opiskella jotain, mitä täällä voi opiskella ja jättää Kuopion valloitus muille. Asiat pysyisivät ennallaan ja minulla olisi edelleen aikaa nähdä niitä ihmisiä, joille tahdon aikaani antaa. Helppoa ja vaivatonta, selkeää ja tuttua. 
Mutta miksi minä sitten lähden? Minä lähden, koska minä tahdon lähteä. Lukiossa jätin kokeisiin lukemisen välillä aika vähälle, sillä tahdoin tanssimaan. Eikä niin käynyt vain kerran tai kahdesti, niin kävi aika usein. Tanssista en ole koskaan ollut valmis tinkimään. Mikään ei ole koskaan tuntunut yhtä paljon omalta kuin tanssi ja sen ympärillä pyörivä elämä. Harjoitukset, esitykset, kaikki. On yhdentekevää, missä tanssin, kunhan saan tanssia. Ja nyt minulle on avautunut mahdollisuus luoda ura tanssin parissa. 


Suunnitellessani sitä, mitä kaikkea teen kavereideni kanssa, kun he tulevat kylään, olen unohtanut, että "kylään" tarkoittaa sitä, että he tulevat toiselta paikkakunnalta. Että kyläily vaatii myös heidän aikaansa. En ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi, miten arvokasta aika todella on. Rajallista, mutta juuri siksi arvokasta. Ja tuskin olen kovin väärässä väittäessäni, että kovin moni muukaan ei varmaan ajattele ajan arvoa ihan joka päivä. Ei sillä, että sitä pitäisi joka päivä miettiäkään, mutta sanonpahan vaan, että ylipäänsä ajan läsnäolon ymmärtäminen on melkoinen herätys. Suunnilleen kaikki pohjautuu aikaan. Ja sitten kun vielä alkaa ajattelemaan ajan rajallisuutta... No, sanotaan vaikka niin, että kaksi viikkoa lähtöön tuntuu pieneltä ajalta. 


Eihän se lähtö lopullinen ole. Lopulta se on vain pieni hetki. Pieni osa ajasta. Ja aina sieltä pääsee takaisin. Se vain vie pienen hetken aikaa. 


Ajankäyttöä pitäisi oikeasti miettiä enemmän. Sitä ei saa lisää. Ja miten minä aion seuraavat kaksi viikkoa käyttää aikaani? Aion elää hetkessä, viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat minulle tärkeitä ja luoda muistoja, jotta menneet hetket säilyisivät vielä pitkään. Aikaa ei ehkä voi tehdä lisää, mutta ajalla itsellään voi tehdä paljon. Se on sitten itsestä kiinni, miten aikansa käyttää. 
Ja muistutan vielä: sitä ei saa lisää. Käytä se siis hyvin. 



P.S. Lähden silti hyvillä mielin kohti uutta. Odotan sitä paljon ♥