Puhutaan pahaa

Katselin ystävääni istuessani hetken sivussa tanssitunnilla. On ihanaa vain katsella ihmisiä silloin, kun he eivät huomaa minun katsovan, ja antaa samalla ajatusten virrata. Tunsin lämmön leviävän sisälläni ja ajattelin vain, että wau, noinkin ihania ihmisiä mun elämässä on. Hymyilytti hiukan. Ja nautin siitä.

Siitä hetkestä sai alkunsa koko päivän jatkunut ihmisten tarkkailu, joka puolestaan johti treenien jälkeen ajatusketjun syntyyn. 


Mietin sitä, miten erilaisia ihmiset ovat. Ja sitä, miten erilaisuus vaikuttaa arkeen, sitä, miten se hyväksytään, mitä siitä ajatellaan, miten toiset reagoivat ja onko sillä mitään väliä. 
Hämmästyttävän paljon on kiinni ihmisten mielipiteistä. Joku pitää jostain mitä joku toinen ei voi sietää ja toisinpäin. Joskus ollaan samaa mieltä, joskus eri mieltä. Sitä on vain välillä niin hämmentynyt, ettei enää itsekään tiedä, mitä mieltä olisi itsestään tai yhtään kenestäkään. Minustakin on sanottu vaikka ja mitä ilkeää ja ikävää mutta toisaalta myös mukavaa ja kaunista. Jonkun mielestä osaan tanssia, toisen mielestä en, jonkun mielestä osaan kirjoittaa ja jonkun toisen mielestä taas en. Sain jokin aika sitten kuulla olevani skarppi, terävä ja fiksu, mutta joku toinen on toista mieltä. Siis kaikki ihan puhtaasti mielipidekysymyksiä. Ja silti niitä on niin vaikeaa mieltää pelkiksi mielipiteiksi: ne herättävät tunteita ja ajatuksia, ne ilahduttavat ja satuttavat. Ne vaikuttavat hämmästyttävän paljon siihen, miten ihmiset näkevät toisensa.

Miksi se on niin? Miksi? Miksi mielipiteet sattuvat välillä niin paljon, vaikka usein sanotaan, ettei niistä kannata välittää? Olen jo kauan sitten tullut siihen tulokseen, että totta hitossa kannattaa välittää, mutta miksi ne sattuvat? Miksi toisen negatiivinen mielipide satuttaa? Jos siitä ei kerran tarvitse välittää niin eihän sen silloin pitäisi sattua - eihän kivusta saa vain olla välittämättä. Jos nilkka venähtää niin ei sitäkään kukaan sivuuta, mutta arvostelut ja negatiiviset kommentitko sitten pitäisi sivuuttaa? Onko syynä vain se, että niiden aiheuttamia haavoja ei voida hoitaa buranalla ja levolla? Mistä johtuu, että ihmisistä on ihan ok tuomita toinen ihminen? 

Ja kyllä, minä teen sitä itsekin. Minäkin puhun toisista joskus negatiiviseen sävyyn ja joskus tuomitsenkin. Enkä todellakaan osaa kertoa, miksi teen niin tai miksi joku muu tekee niin. Yleensähän se menee niin, että jokin asia toisessa ärsyttää ja siitä tulee sitten valitettua vaikkei pahaa tarkoittaisikaan. Siitä vain syntyy helposti sellainen kuva, että tarkoittaisi pahaa - varsinkin, jos valitusta kuulee usein. Ja helpostihan siitä tulee tapa. Tapa, joka antaa puhujasta sekä puheen kohteesta varsin yksipuolisen kuvan. Kuvan, jonka yksipuolisuutta ei kuitenkaan ajatella, sillä sehän olisi aivan liian monimutkaista, niin puhujalle kuin kuulijallekin. Ja yhtäkkiä sitä huomaa, ettei näekään toisessa enää mitään hyvää, sillä on ajatellut aina vain toisen ärsyttäviä puolia. Samoin voi käydä, jos haluaa nähdä muissa aina jotain hyvää: yhtäkkiä sitä huomaa, ettei osaakaan nähdä toisessa enää mitään ärsyttävää tai ikävää. Ihan yhtä huonoja vaihtoehtoja kumpikin. Mistä tiedän? Omasta kokemuksesta. 

En tiedä muista, mutta minusta tuntuu, että omassa elämässäni on muutama sellainen ihminen, jotka eivät todellakaan osaa nähdä ihmisessä muuta kuin joko hyvää tai huonoa. En sano, että kaikki olisivat sellaisia, mutta muutamilla ei tunnu koskaan olevan esimerkiksi mitään hyvää sanottavaa ja sellaisiin ihmisiin olen lopen kyllästynyt, niitä on minun elämääni mahtunut ihan riittävän monta. Nyt mietin, kuinka moni on kyllästynyt minuun samasta syystä kuin minä olen kyllästynyt muutamiin muihin. Kuinka moni valittaa minusta, kuinka monelle siitä on tullut tapa? Tarkoittaako joku sitä oikeasti vai näkevätkö hekin vain ne ärsyttävät puoleni (niitä kyllä riittää) mutta eivät silti tarkoita pahaa? 

Pitäisi vastata tähän kysymykseen: Mikä on pahan puhumista? Jos toisen ärsyttävistä piirteistä valittaminen, enemmän tai vähemmän toistuvasti, määritellään pahan puhumiseksi, niin silloin me kaikki, ikävä kyllä, olemme siihen syyllistyneet. Tuskin kukaan pystyy siltä välttymään. On myös kysyttävä, missä menee pahan puhumisen ja mielipiteen raja. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja jokaisella on sananvapaus, mutta missä määritellään se, mikä lasketaan mielipiteeksi ja mikä pahan puhumiseksi? 

Mielestäni pahan puhumiseksi ei voida lukea joka ikistä negatiivista ääneenlausuttua mielipidettä, mutta mietin, onko sallittua loukkaantua joka ikisestä sellaisesta? Faktahan on se, että ihmisillä on ja tulee aina olemaan toisistansa mielipiteitä. Niitä tullaan aina ilmaisemaan ja aina löytyy joku, joka ottaa itseensä suunnilleen joka ikisestä kommentista. Onko se ok? Onko ok loukkaantua kaikesta? Sitä minä en osaa sanoa. Ainahan negatiivisista mielipiteistään ei jää kiinni, mutta välillä sitäkin käy. Ja mitä silloin tehdään? Omasta kokemuksesta tiedän, että helposti sanotaan: "Älä välitä", ja nimitetään pahaa puhunutta henkilöä lapselliseksi. Samaan aikaan pahaa puhunut saattaa naureskella, kun ilkeiden sanojen kohde on niin lapsellinen, että loukkaantui. Sanopa siinä sitten, kumpi on enemmän lapsellinen. 


Päivän fakta: taidetaan olla kaikki ihan yhtä lapsellisia.



Ja jälleen pääsen siihen, mistä aloitin: Hämmästyttävän paljon on kiinni ihmisten mielipiteistä. Toisten ihmisten mielipiteet tuntuvat määrittävän sen, millainen ihminen saa olla. Ja niinhän sen ei pitäisi mennä, mutta harvalla on oikeasti niin vahva itsetunto, että kykenee olemaan täysin välittämättä muiden mielipiteistä. Toisaalta toisten itseä koskevista mielipiteistä olisi joskus syytä olla kiinnostunut, sillä ne voivat joskus olla vaikkapa viisastumisen kannalta ihan merkittävässäkin roolissa. Mutta se on sitten eri juttu se.