Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Pieni taidegalleria

Kuva
  Jaahas, niin on taas kirjoittaminen unohtunut kiireen keskellä. Maaliskuukin on jo melkein ohitse. Kevät tuppaa olemaan sellaista aikaa, että voisin viettää kaikki iltani ikkunan ääressä ja katsella, kuinka keväiset auringonsäteet värjäävät puiden rungot kultaisiksi. Jostain syystä liitän taiteen ja kevään toisiinsa. Se on varsin kummallista, sillä mielestäni keväällä ei ole taiteen kanssa yhtään sen enempää tekemistä kuin millään muullakaan vuodenajalla on. Keväässä on kyllä oma hohtonsa, jota nyt viimepäivinä on onneksi riittänyt, mutta myös muilla vuodenajoilla on se oma juttunsa. Talven harmaan ja valkoisen sävyt terävissä jääpuikoissa ja upottavissa puuterilumihangissa ovat ihan samalla viivalla kevään linnunlaulun ja koivun hiirenkorvien kanssa. Kesästä en oikein pidä, mutta myönnän, että Suomen kesän harmaissa sadepäivissä on jotain, mikä minua viehättää. Syksy taas on ihan oma lukunsa, varsinkin syksyinen auringonpaiste ja lehtisade, jota nimitän oranssiksi lumisateeksi.