Hyvä - parempi - riittävän hyvä
1. Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta Päähaku, kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma: suomen kieli ja suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit sekä kotimainen kirjallisuus, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v)
Et saanut opiskelupaikkaa. Sait valintakokeesta vähemmän kuin 50 pistettä.
2. Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta Päähaku, historian kandiohjelma (opetus suomeksi), humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v)
Et saanut opiskelupaikkaa. Et suorittanut valintakoetta.
3. Tampereen yliopisto, Viestintätieteiden tiedekunta Suomen kielen tutkinto-ohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v)
Et saanut opiskelupaikkaa. Kokeesta on saatava vähintään 70 pistettä.
4. Turun yliopisto, Humanistinen tiedekunta Suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v)
55. varasijalla
Niin, en päässyt mihinkään opiskelemaan. Kuten voi havaita, jätin yhden pääsykokeen tekemättä. Toisen jätin kesken. Kolmannessa löi tyhjää ja neljännessä arvasin kaiken. Yllättääkö siis, etten päässyt mihinkään? Minua ei ainakaan.
Ja tiedätkö mitä, en edes yrittänyt. Eli ei harmita.
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen siitä, ettei minua valittu johonkin. Valituksi tuleminen olisi vaikeuttanut tekemääni päätöstä lykätä yliopisto-opiskelua vuodella. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, että opiskelupaikan vastaanottamatta jättäminen olisi ollut vaikeaa. Siitä vaikeaa olisi tehnyt myös se, että olisin saanut selitellä sukulaisille sun muille sitä, miksi en halua vielä aloittaa opiskelua. Usko tai älä, parempi näin.
No okei okei, avaan asiaa hiukan. Juttu on niin, että olen yrittänyt yrittämästä päästyäni suunnilleen viimeiset kuusi vuotta. Olen yrittänyt pärjätä, olla hyvä, parempi, paras. Hakea kuuta taivaalta ja niin edespäin. On käsketty lopettamaan tähtien tavoittelu, mutta painoin eteenpäin vain todistaakseni, että pystyn siihen. Toki nautin monista hetkistä ja koin paljon kaikenlaista arvokasta, mutta sillä oli hintansa. Kivikovat hartiat kertovat siitä kaiken tarpeellisen. Stressi, ahdistus, väsymys ja uupumus ovat olleet vahvasti läsnä jo kauan.
Aloin tänä keväänä miettiä elämää vähän syvemmin. Olen jo pitkään pohdiskellut elämän ulottuvuuksia, mutta nyt uskallukseni vihdoin riitti oman itsen tutkimiseen. Huomasin, että yritän saavuttaa enemmän kuin minun oikeasti on mahdollista saavuttaa. Haukkasin liian isoja paloja ja olin tukehtua omaan kunnianhimooni. Mietin, miksi teen niin. Todistaakseni jotain? Kenelle? Ja miksi?
On yhdentekevää, kenelle ja miksi. Merkittävää on se, ettei minun todellakaan tarvitsisi. Pääasia, että riitän itselleni. Ja itselleni riitän vähemmälläkin yrittämisellä.
Minua ei yllättänyt se, että huomasin itseluottamukseni olevan nollassa. Sitä ei ehkä uskoisi päällepäin, mutta niin se on ollut jo pitkään. Se ehkä kuuluu nuoruuteen - oman itsen rakentaminen kun ei ole ihan helppoa. Siksi olen ollut täälläkin niin hiljaa. Vuosi on kulunut viimeisimmästä kirjoituskerrasta ja vain siksi, että olen miettinyt, uskallanko kirjoittaa. Olen miettinyt ja stressannut sitä, mitä minusta ajatellaan, pelännyt, että joku tulee sanomaan: "Et sä voi noin sanoo, sä oot väärässä, ei toi oo totta, älä puhu sellasesta mistä et ymmärrä mitään."
Mutta tänään, kielteisen opiskelupaikkapäätöksen myötä, rohkaistuin. Päätin, että teen sen nyt. Minä kirjoitan.
Mutta mitä jos en kirjoitakaan tarpeeksi hyvin? Mitä jos kukaan ei pidä siitä, mitä kirjoitan?
No, se on sitten niiden ongelma.
Sama pätee kaikkeen muuhunkin. Ihan sama. Minä olen juuri sellainen kuin tahdon. Se kelpaa minulle. Ja se riittää.
En minä silti luovu yrittämisestä. En luovu asioista, joita rakastan. Ja välivuosi antaa minulle mahdollisuuden tehdä kaikkea itselleni tärkeää. Yritän edelleen, mutta eri reittiä. Vaatimatonta ja hiljaista minusta ei saa, eikä kunnianhimo poistu minusta millään. Sellainen minä olen, ja se riittää minulle. Sen olisi parempi riittää muillekin.
Olen kantapään kautta oppinut, että pitkäaikaiset lupaukseni eivät usein kanna kovin pitkälle. Siispä toivon. Toivon, että välivuodestani tulee.... elämys.
Gloria Estefan - Reach
Et saanut opiskelupaikkaa. Sait valintakokeesta vähemmän kuin 50 pistettä.
2. Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta Päähaku, historian kandiohjelma (opetus suomeksi), humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v)
Et saanut opiskelupaikkaa. Et suorittanut valintakoetta.
3. Tampereen yliopisto, Viestintätieteiden tiedekunta Suomen kielen tutkinto-ohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v)
Et saanut opiskelupaikkaa. Kokeesta on saatava vähintään 70 pistettä.
4. Turun yliopisto, Humanistinen tiedekunta Suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v)
55. varasijalla
Niin, en päässyt mihinkään opiskelemaan. Kuten voi havaita, jätin yhden pääsykokeen tekemättä. Toisen jätin kesken. Kolmannessa löi tyhjää ja neljännessä arvasin kaiken. Yllättääkö siis, etten päässyt mihinkään? Minua ei ainakaan.
Ja tiedätkö mitä, en edes yrittänyt. Eli ei harmita.
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen siitä, ettei minua valittu johonkin. Valituksi tuleminen olisi vaikeuttanut tekemääni päätöstä lykätä yliopisto-opiskelua vuodella. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, että opiskelupaikan vastaanottamatta jättäminen olisi ollut vaikeaa. Siitä vaikeaa olisi tehnyt myös se, että olisin saanut selitellä sukulaisille sun muille sitä, miksi en halua vielä aloittaa opiskelua. Usko tai älä, parempi näin.
No okei okei, avaan asiaa hiukan. Juttu on niin, että olen yrittänyt yrittämästä päästyäni suunnilleen viimeiset kuusi vuotta. Olen yrittänyt pärjätä, olla hyvä, parempi, paras. Hakea kuuta taivaalta ja niin edespäin. On käsketty lopettamaan tähtien tavoittelu, mutta painoin eteenpäin vain todistaakseni, että pystyn siihen. Toki nautin monista hetkistä ja koin paljon kaikenlaista arvokasta, mutta sillä oli hintansa. Kivikovat hartiat kertovat siitä kaiken tarpeellisen. Stressi, ahdistus, väsymys ja uupumus ovat olleet vahvasti läsnä jo kauan.
Aloin tänä keväänä miettiä elämää vähän syvemmin. Olen jo pitkään pohdiskellut elämän ulottuvuuksia, mutta nyt uskallukseni vihdoin riitti oman itsen tutkimiseen. Huomasin, että yritän saavuttaa enemmän kuin minun oikeasti on mahdollista saavuttaa. Haukkasin liian isoja paloja ja olin tukehtua omaan kunnianhimooni. Mietin, miksi teen niin. Todistaakseni jotain? Kenelle? Ja miksi?
On yhdentekevää, kenelle ja miksi. Merkittävää on se, ettei minun todellakaan tarvitsisi. Pääasia, että riitän itselleni. Ja itselleni riitän vähemmälläkin yrittämisellä.
Minua ei yllättänyt se, että huomasin itseluottamukseni olevan nollassa. Sitä ei ehkä uskoisi päällepäin, mutta niin se on ollut jo pitkään. Se ehkä kuuluu nuoruuteen - oman itsen rakentaminen kun ei ole ihan helppoa. Siksi olen ollut täälläkin niin hiljaa. Vuosi on kulunut viimeisimmästä kirjoituskerrasta ja vain siksi, että olen miettinyt, uskallanko kirjoittaa. Olen miettinyt ja stressannut sitä, mitä minusta ajatellaan, pelännyt, että joku tulee sanomaan: "Et sä voi noin sanoo, sä oot väärässä, ei toi oo totta, älä puhu sellasesta mistä et ymmärrä mitään."
Mutta tänään, kielteisen opiskelupaikkapäätöksen myötä, rohkaistuin. Päätin, että teen sen nyt. Minä kirjoitan.
Mutta mitä jos en kirjoitakaan tarpeeksi hyvin? Mitä jos kukaan ei pidä siitä, mitä kirjoitan?
No, se on sitten niiden ongelma.
Sama pätee kaikkeen muuhunkin. Ihan sama. Minä olen juuri sellainen kuin tahdon. Se kelpaa minulle. Ja se riittää.
En minä silti luovu yrittämisestä. En luovu asioista, joita rakastan. Ja välivuosi antaa minulle mahdollisuuden tehdä kaikkea itselleni tärkeää. Yritän edelleen, mutta eri reittiä. Vaatimatonta ja hiljaista minusta ei saa, eikä kunnianhimo poistu minusta millään. Sellainen minä olen, ja se riittää minulle. Sen olisi parempi riittää muillekin.
Olen kantapään kautta oppinut, että pitkäaikaiset lupaukseni eivät usein kanna kovin pitkälle. Siispä toivon. Toivon, että välivuodestani tulee.... elämys.
Gloria Estefan - Reach
Tosi ihanaa, kun sait sanomasi ulos ja etsit uutta reittiä
VastaaPoistaToivottavasti motivaatiosi nykyisiin asioihin säilyy ja toivottavasti löydät jopa uusia mielenkiintoja.
Ei päällepäin uskoisi kaikkea mitä sanot iloisen olemuksesi alta, mutta sitä minun ihan itse pitää harjoitella.
Cliche:
Tehdään välivuotesi paras elämys aikoihin!
T: Tuomas P. 🐧🐢🐧