Ne menneet hetket, ne kuluneet päivät
Tiedätkö sen tunteen, kun katsot jotain tai jonnekin ja hetken päästä muistat, että olet katsonut sitä jotain tai sinne jonnekin aiemmin?
No, minä tiedän.
Postauksen valokuvat eivät liity tekstiin. Valokuvat pyörittävän omaa tarinaansa, tekstissä on eri sisältö.
https://www.youtube.com/watch?v=GL6TEWbwUik Beethoven's 5 Secrets - The Piano Guys. Kappale, johon liittyy paljon muistoja ♥.
Muistot ovat kultaakin kalliimpia ja siksi säilyttämisen arvoisia. Jaa miksi? No, ihan ensin vaikka siksi, että kun muistat, mitä virheitä olet tehnyt aiemmin, osaat jatkossa toimia vastaavissa tilanteissa toisin. Onnellisten hetkien muistelu on kuin pilvien päällä lentämistä, ikävät muistot taas muistuttavat siitä, että kaikki ei mene aina täydellisesti. Toisekseen ne ovat ainakin minulle tärkeitä siksi, että minusta on mukavaa muistaa esimerkiksi kavereiden kanssa vietetyt hauskat hetket, niille on nimittäin varsin hauskaa nauraa myöhemmin.
Harva muistaa, mitä teki sinä kesänä, kun oli kolmevuotias. Mitä kauemmas ajassa mennään, sitä vaikeampaa asioita on muistaa. Samoin tuntuu käyvän, jos muistettavaa on liikaa. Vaikka kuinka haluaisi, ei kaikkea voi muistaa. Joskus asioita ei edes halua muistaa, mutta valitettavasti yleensä juuri ne asiat tuppaavat palautumaan mieleen, vaikka niistä yrittäisikin päästä eroon. Sellainen osaa olla yhtä tuskaa. Itse en esimerkiksi haluaisi muistaa niitä kymmeniä tilanteita, joissa olen nolannut itseni täydellisesti vaikkapa sanomalla jotain tilanteeseen nähden epäsopivaa. Olen useasti toivonut, ettei kukaan muu muistaisi niitä noloja mokia, mutta valitettavasti minulla on sellainen aavistus, että kyllä muutkin ne muistavat. Toisaalta, muistanhan minäkin paljon sellaisia tilanteita, kun kaverit ovat mokailleet - tasapeli siis. Fakta on se, että kivat jutut tuppaavat unhotumaan ja ei-niin-kivat-jutut jäävät mieleen. Ainakin nuorison keskuudessa mokista voi saada kuulla vielä vuosia myöhemminkin, aikuisten tavoista en sitten tiedäkään.
Muutama viikko sitten viikonloppuna ainakin täällä pääkaupunkiseudulla saatiin nauttia auringonpaisteesta. Tullessani seuraavan viikon maanantaina koulusta huomasin, että Helsingin keskustassa lumen alta näkyi täysin vihreää ruohoa ja monessakaan paikassa lunta ei oikeastaan ollut. Aivan kuin oltaisiin hypätty tammikuusta suoraan huhtikuun alkuun.
No, muutama viikko sitten lauantaina katselin ikkunasta ulos ja ihailin kullanvärisiä auringonsäteitä, jotka värjäsivät kaiken muunkin kultaiseksi. Ja silloin päässäni alkoi soimaan eräs kappale. Laitoin sen välittömästi soimaan ja katsoin ikkunasta ulos. Hetken päästä tajusin jotain: olen kokenut tämän tunteen, tämän hetken, aiemminkin. Se ei ollut Déjà-vu eli todeksi käynyt uni. Se vain oli hetki, jonka olin kokenut oikeasti monta kertaa aiemminkin. Katsellessani sitä palasin takaisin kevääseen 2014, jolloin muistan katsoneeni sitä samaa kultaista valoa. Palasin niihin toukokuisiin iltoihin, jolloin piirsin vaaleanpunaisia kirsikkapuun lehtiä paperin täyteen tarkoituksenani tehdä useammasta piirrustuksesta koostuvat iso kevätmaisema. Palasin niihin hetkiin, kun kuuntelin Mozartia ja valitsin vaatteita seuraavaa koulupäivää varten alkuillasta, kun aurinko ei ollut vielä laskenut. Se oli se hetki, kun katsoin ikkunasta ulos, katselin jo lähes kokonaan pois sulanutta lunta, jonka alta näkyi märkä ja mutainen maa sekä vihreä ruoho. Taivas oli sininen, aurinko paistoi ja sen seurana leijaili muutama haituvapilvi. Mäntyjen oksat huojuivat tuulessa, joka oli välillä niin voimakasta, että koko mänty taipui. Oli kevättalven loppu, viimeiset lumet olivat katoamassa, vaikka oltiinkin jo pitkällä keväässä. Se on muisto, takauma menneisyydestä, kasiluokasta, kasiluokan kevättalvesta. Se on tunne, mielikuva, josta en ihan saa kiinni, mutta tunnen sen olemassaolon. Ilma tuoksui kevättalvelle, oli liukasta ja silti kaikki oli niin kaunista, kun katsoin ulos ikkunasta.
Nytkin on kevättalvi. Helsingissä oli maanantaina täysi maaliskuu meneillään, taivaalla leijaili valkoisia, kumpuilevia pilviä, joiden välistä näkyi kevääseen kuuluva sininen taivas. Jos minulla olisi ollut kamera mukana, olisin napannut kuva rautatieaseman kellosta sinitaivasta vasten. No, vaikken saanutkaan otettua kuvaa, voi olla, että vielä jonain päivänä katson uudestaan sitä samaa maisemaa ja muistan katsoneeni sitä aiemminkin.
Muistoja miettiessä tulee väkisinkin mieleen parhaat ja huonoimmat muistot. Yritän tässä epätoivoisesti miettiä, mikä on minun paras muistoni. Niitä tuntuu olevan liikaa. Osa on niin henkilökohtaisia, etten missään nimessä kirjoita niitä tänne. Muutaman muun muiston voin kyllä mainita, esimerkiksi sen, kun saimme balettiryhmän kanssa oman pukuhuoneen Martinuksessa keväällä 2014. Muutamat meistä hyppivät ulos ikkunasta ja juoksivat sukkasilteen ulko-oven kautta takaisin. Muita mainitsemisen arvoisia muistoja ovat esimerkiksi se, 1. kuinka heittelin parhaan ystäväni Ronjan kanssa kenkää leikkipuistossa illalla sinä päivänä, kun peruskoulu oli päättynyt, se, 2. kun pidimme ysillä yökoulun, se, 3. kun voitin 7-vuotiaana piirustuskilpailusta matkan Disneylandiin ja se, 4. kun balettikaverini olivat meillä yötä viime kesänä ja teimme mm. Martsari Sightseeing -kierroksen. Omien muistojeni lisäksi mietiskelin, millaisia muistoja kavereillani on, ja sain kuin sainkin muutaman kaverini kertomaan minulle jonkun muistonsa - tässä niitä siis tulee.
"Olin Harry Potter -leirillä ja sit pelattiin huispausta sillee et laitettiin luuta (keppi) jalkojen väliin ja lyötiin sitä palloo sillä ja se oli erittäin hauskaa."
- Milla K.
"Oltiin Virossa rannalla ja sää oli helteinen. Minä ja kaksi kaveriani kahlattiin vedessä harjoitellen erilaisia voltteja. Voltit sitten muuttuivat tanssimiseksi. Yhtäkkiä vesipisaroita alkoi putoilla taivaalta. En muista, kauanko tanssin siinä, sateen kastelemana, tai missä vaiheessa ystäväni katosivat pyyhkeiden luokse, mutta muistan, kuinka minua hymyilytti vielä pitkään sadetanssin jälkeenkin."
- Milla P.
"I was in a concert with my friends. It was in summer, before a big exam. That concert was really great. We danced and laughed so much and then we jumped into the fountain and we start a water fight. It was really good day."
- Clotilde
"Olin ehkä kaksivuotias ja sisareni oli ehkä viisi. Ei oltu vielä päiväkodissa, koska äiti oli vielä hoitovapaalla musta. Kerran kuitenkin sen piti viedä meijät päiväks päiväkotiin, koska sillä oli jotain menoa. Olin siel tosi peloissani, koska en saanut olla sisareni kanssa samassa ryhmässä. No sit kun oli päiväuniaika, mä huusin siel pienten puolel nukkarissa täyttä kurkkuu et haluun mun siskon sinne. Se sit haettii sinne pienten puolelle ja nukuin tyytyväisenä päikkärit. Ja sit loppupäivä saatiinki olla yhessä."
- Ronja
"Olin muutama kesä sitten kielimatkalla Maltalla. Se oli aivan superihana matka, siellä oli tosi lämmintä ja sain paljon uusia, mahtavia kavereita, mut yks muisto mun aivan ihanasta isäntäperheestä jäi erityisesti mieleen.
Vikana iltana meillä oli semmonen illallinen, jonka jälkeen kävelin yksikseni ilta-auringossa kohtia "kotia". Oon yleisesti tosi huono jättään hyvästejä yhtään millekkään, ja mua rupes yhtäkkii surettaa Maltan jättäminen ihan hirveesti. Ajattelin niitä kaikkia ihania kokemuksia mitä olin saanu, ja rupesin itkemään.
Yritin peitellä kyyneleitäni, kun pääsin "kotiin". Mun isäntäperheen äiti kuitenkin huomas ne ja kysyi (tietenkin englanniksi) mikä minulla oli. Sanoin, etten halua lähteä Maltalta pois, että minun tulee kauhea ikävä. Hän halasi minua ja sanoi: "Voi sua, tule, mä annan sulle vähän kakkua." Ja se keskiyön tunteina syöty kakku oli hyvää, seura oli ihanaa ja se on yks mun Maltan matkan viimeisistä ja ihanista muistoista. ♥"
- Anonyyminä pysyttelevä kaverini
En tiedä, haluaisinko muistaa kaikkea kokemaani ja näkemääni koko siltä ajalta, jonka nyt olen tämän pallon päällä tallannut. Kokemuksena se voisi olla mielenkiintoinen, mutta se että muistaisin aina kaiken.... Se on pelottavan kuuloista. Minulla on kuitenkin aika monen asian suhteen hyvä muisti, mitä usein ovat monet hämmästelleet. Mistä se johtuu, sitä en tiedä. Geeniperimästä kenties, tai sitten vaikkapa siitä, että olen pienestä asti harrastanut balettia ja muita tanssilajeja, ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän muistettavaa on ilmaantunut. Minulla on esimerkiksi baletin kevätnäytöksissä nyt viimeiset neljä vuotta ollut vähintään neljä numeroa, usein jopa enemmän. Ja kun tunneilla pitäisi muistaa tankosarjat sun muut, niin kyllä siinä muisti minusta kehittyy. Luultavasti muistiin vaikuttavia tekijöitä on monia, mielestäni olen joskus jonkun tutkimuksenkin aiheesta nähnyt... No, oli miten oli, jos minulta kysytään, esimerkiksi hyvää muistia ja logiikkakykyä vaativat harrastukset vaikuttavat muistamiskykyyn positiivisesti. Ja eikös se niin mene, että jos on hyvä muisti, niin muistojakin syntyy enemmän, kun oikeasti muistaa asioista eikä vain päästä niitä mielestään...
Jos sinäkin tiedä sen tunteen, kun katsot jotakin tai jonnekin ja muistat tehneesi niin aiemminkin, olemme samalla aaltopituudella. Minusta on aivan ihanaa kokea paluu niihin menneisiin hetkiin, niihin kuluneisiin päiviin, enemmän tai vähemmän sattumalta. Entä sinusta?
No, minä tiedän.
Postauksen valokuvat eivät liity tekstiin. Valokuvat pyörittävän omaa tarinaansa, tekstissä on eri sisältö.
 |
| Tähän leffaan liittyy enemmän kuin yksi hyvä muisto parhaan ystävän kanssa vietetystä viikonlopusta... Mikki Hiiri: Joulu Ankkalinnassa on minun ikuinen suosikkini ja paras ystäväni on joutunut/saanut katsoa sen kanssani noin 57 kertaa... Sori Ronja :D |
https://www.youtube.com/watch?v=GL6TEWbwUik Beethoven's 5 Secrets - The Piano Guys. Kappale, johon liittyy paljon muistoja ♥.
Muistot ovat kultaakin kalliimpia ja siksi säilyttämisen arvoisia. Jaa miksi? No, ihan ensin vaikka siksi, että kun muistat, mitä virheitä olet tehnyt aiemmin, osaat jatkossa toimia vastaavissa tilanteissa toisin. Onnellisten hetkien muistelu on kuin pilvien päällä lentämistä, ikävät muistot taas muistuttavat siitä, että kaikki ei mene aina täydellisesti. Toisekseen ne ovat ainakin minulle tärkeitä siksi, että minusta on mukavaa muistaa esimerkiksi kavereiden kanssa vietetyt hauskat hetket, niille on nimittäin varsin hauskaa nauraa myöhemmin.
 |
| Yksi sivuunjääneistä kiitoskorttikuvista, joita muutama päivä rippijuhlien jälkeen otettiin. Kuvassa hiukan nuorempi minä, otettu elokuussa 2014. Niihin juhliin liittyy monta mukavaa muistoa, tosin myös muisto hirveästä väsymyksestä, yöunet kun jäivät ennen juhlapäivää lyhyenlaisiksi. |
 |
| "Pimeät illat" -blogini ensimmäisen postauksen yhteydessä julkaistu kuva minusta. Tämä on ehkä paras kuva, mitä minusta on otettu. Kiitos kuvaajalleni Hennalle :) |
Muutama viikko sitten viikonloppuna ainakin täällä pääkaupunkiseudulla saatiin nauttia auringonpaisteesta. Tullessani seuraavan viikon maanantaina koulusta huomasin, että Helsingin keskustassa lumen alta näkyi täysin vihreää ruohoa ja monessakaan paikassa lunta ei oikeastaan ollut. Aivan kuin oltaisiin hypätty tammikuusta suoraan huhtikuun alkuun.
No, muutama viikko sitten lauantaina katselin ikkunasta ulos ja ihailin kullanvärisiä auringonsäteitä, jotka värjäsivät kaiken muunkin kultaiseksi. Ja silloin päässäni alkoi soimaan eräs kappale. Laitoin sen välittömästi soimaan ja katsoin ikkunasta ulos. Hetken päästä tajusin jotain: olen kokenut tämän tunteen, tämän hetken, aiemminkin. Se ei ollut Déjà-vu eli todeksi käynyt uni. Se vain oli hetki, jonka olin kokenut oikeasti monta kertaa aiemminkin. Katsellessani sitä palasin takaisin kevääseen 2014, jolloin muistan katsoneeni sitä samaa kultaista valoa. Palasin niihin toukokuisiin iltoihin, jolloin piirsin vaaleanpunaisia kirsikkapuun lehtiä paperin täyteen tarkoituksenani tehdä useammasta piirrustuksesta koostuvat iso kevätmaisema. Palasin niihin hetkiin, kun kuuntelin Mozartia ja valitsin vaatteita seuraavaa koulupäivää varten alkuillasta, kun aurinko ei ollut vielä laskenut. Se oli se hetki, kun katsoin ikkunasta ulos, katselin jo lähes kokonaan pois sulanutta lunta, jonka alta näkyi märkä ja mutainen maa sekä vihreä ruoho. Taivas oli sininen, aurinko paistoi ja sen seurana leijaili muutama haituvapilvi. Mäntyjen oksat huojuivat tuulessa, joka oli välillä niin voimakasta, että koko mänty taipui. Oli kevättalven loppu, viimeiset lumet olivat katoamassa, vaikka oltiinkin jo pitkällä keväässä. Se on muisto, takauma menneisyydestä, kasiluokasta, kasiluokan kevättalvesta. Se on tunne, mielikuva, josta en ihan saa kiinni, mutta tunnen sen olemassaolon. Ilma tuoksui kevättalvelle, oli liukasta ja silti kaikki oli niin kaunista, kun katsoin ulos ikkunasta.
Nytkin on kevättalvi. Helsingissä oli maanantaina täysi maaliskuu meneillään, taivaalla leijaili valkoisia, kumpuilevia pilviä, joiden välistä näkyi kevääseen kuuluva sininen taivas. Jos minulla olisi ollut kamera mukana, olisin napannut kuva rautatieaseman kellosta sinitaivasta vasten. No, vaikken saanutkaan otettua kuvaa, voi olla, että vielä jonain päivänä katson uudestaan sitä samaa maisemaa ja muistan katsoneeni sitä aiemminkin.
 |
| Vantaan tanssiopiston joulusatu vuodelta 2014. Esitin Hienohelmaa, ja muistoja kulissien takaa on enemmän kuin tarpeeksi... |
Muistoja miettiessä tulee väkisinkin mieleen parhaat ja huonoimmat muistot. Yritän tässä epätoivoisesti miettiä, mikä on minun paras muistoni. Niitä tuntuu olevan liikaa. Osa on niin henkilökohtaisia, etten missään nimessä kirjoita niitä tänne. Muutaman muun muiston voin kyllä mainita, esimerkiksi sen, kun saimme balettiryhmän kanssa oman pukuhuoneen Martinuksessa keväällä 2014. Muutamat meistä hyppivät ulos ikkunasta ja juoksivat sukkasilteen ulko-oven kautta takaisin. Muita mainitsemisen arvoisia muistoja ovat esimerkiksi se, 1. kuinka heittelin parhaan ystäväni Ronjan kanssa kenkää leikkipuistossa illalla sinä päivänä, kun peruskoulu oli päättynyt, se, 2. kun pidimme ysillä yökoulun, se, 3. kun voitin 7-vuotiaana piirustuskilpailusta matkan Disneylandiin ja se, 4. kun balettikaverini olivat meillä yötä viime kesänä ja teimme mm. Martsari Sightseeing -kierroksen. Omien muistojeni lisäksi mietiskelin, millaisia muistoja kavereillani on, ja sain kuin sainkin muutaman kaverini kertomaan minulle jonkun muistonsa - tässä niitä siis tulee.
 |
| Tämäkin kuva on julkaistu aiemmin, ja itse asiassa vieläpä tässä blogissa. Sattuneista syistä laitan tämän kuvan muistona yläasteen ilmaisutaidon tunneista enkä niitä, joissa leikimme rooliasuilla. |
"Olin Harry Potter -leirillä ja sit pelattiin huispausta sillee et laitettiin luuta (keppi) jalkojen väliin ja lyötiin sitä palloo sillä ja se oli erittäin hauskaa."
- Milla K.
 |
| Vaikkei Kirjojen valtakunta Kajaanin Uudet tanssit -kilpailussa vuonna 2015 mitään voittanutkaan, meillä oli silti mahtava viikonloppu :D |
"Oltiin Virossa rannalla ja sää oli helteinen. Minä ja kaksi kaveriani kahlattiin vedessä harjoitellen erilaisia voltteja. Voltit sitten muuttuivat tanssimiseksi. Yhtäkkiä vesipisaroita alkoi putoilla taivaalta. En muista, kauanko tanssin siinä, sateen kastelemana, tai missä vaiheessa ystäväni katosivat pyyhkeiden luokse, mutta muistan, kuinka minua hymyilytti vielä pitkään sadetanssin jälkeenkin."
- Milla P.
 |
| Hermione Grangerin taikasauva, jonka kaverini toi minulle Lontoosta viime keväänä, lukeutuu edelleen suurimpien aarteideni joukkoon. Kiitos Nelli ♥. |
"I was in a concert with my friends. It was in summer, before a big exam. That concert was really great. We danced and laughed so much and then we jumped into the fountain and we start a water fight. It was really good day."
- Clotilde
 |
| Ysien tanssien jälkeen ♥. |
"Olin ehkä kaksivuotias ja sisareni oli ehkä viisi. Ei oltu vielä päiväkodissa, koska äiti oli vielä hoitovapaalla musta. Kerran kuitenkin sen piti viedä meijät päiväks päiväkotiin, koska sillä oli jotain menoa. Olin siel tosi peloissani, koska en saanut olla sisareni kanssa samassa ryhmässä. No sit kun oli päiväuniaika, mä huusin siel pienten puolel nukkarissa täyttä kurkkuu et haluun mun siskon sinne. Se sit haettii sinne pienten puolelle ja nukuin tyytyväisenä päikkärit. Ja sit loppupäivä saatiinki olla yhessä."
- Ronja
 |
| Parhaat päättärit ikinä. Kengänheittoa, Hello Kitty -mehua ja parhaassa seurassa :) |
Vikana iltana meillä oli semmonen illallinen, jonka jälkeen kävelin yksikseni ilta-auringossa kohtia "kotia". Oon yleisesti tosi huono jättään hyvästejä yhtään millekkään, ja mua rupes yhtäkkii surettaa Maltan jättäminen ihan hirveesti. Ajattelin niitä kaikkia ihania kokemuksia mitä olin saanu, ja rupesin itkemään.
Yritin peitellä kyyneleitäni, kun pääsin "kotiin". Mun isäntäperheen äiti kuitenkin huomas ne ja kysyi (tietenkin englanniksi) mikä minulla oli. Sanoin, etten halua lähteä Maltalta pois, että minun tulee kauhea ikävä. Hän halasi minua ja sanoi: "Voi sua, tule, mä annan sulle vähän kakkua." Ja se keskiyön tunteina syöty kakku oli hyvää, seura oli ihanaa ja se on yks mun Maltan matkan viimeisistä ja ihanista muistoista. ♥"
- Anonyyminä pysyttelevä kaverini
 |
| Linnanmäen valokarnevaalit 2015. Maailmanpyörä on aina yhtä upea, ja se onkin yksi suosikkilaitteistani. Kiito, että lähdit seuraksi, Helinä. |
En tiedä, haluaisinko muistaa kaikkea kokemaani ja näkemääni koko siltä ajalta, jonka nyt olen tämän pallon päällä tallannut. Kokemuksena se voisi olla mielenkiintoinen, mutta se että muistaisin aina kaiken.... Se on pelottavan kuuloista. Minulla on kuitenkin aika monen asian suhteen hyvä muisti, mitä usein ovat monet hämmästelleet. Mistä se johtuu, sitä en tiedä. Geeniperimästä kenties, tai sitten vaikkapa siitä, että olen pienestä asti harrastanut balettia ja muita tanssilajeja, ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän muistettavaa on ilmaantunut. Minulla on esimerkiksi baletin kevätnäytöksissä nyt viimeiset neljä vuotta ollut vähintään neljä numeroa, usein jopa enemmän. Ja kun tunneilla pitäisi muistaa tankosarjat sun muut, niin kyllä siinä muisti minusta kehittyy. Luultavasti muistiin vaikuttavia tekijöitä on monia, mielestäni olen joskus jonkun tutkimuksenkin aiheesta nähnyt... No, oli miten oli, jos minulta kysytään, esimerkiksi hyvää muistia ja logiikkakykyä vaativat harrastukset vaikuttavat muistamiskykyyn positiivisesti. Ja eikös se niin mene, että jos on hyvä muisti, niin muistojakin syntyy enemmän, kun oikeasti muistaa asioista eikä vain päästä niitä mielestään...
 |
| Tämän karvapallon kanssa on koettu yhtä ja toista. Olen suuttunut sille enemmän kuin kymmenen kertaa, mutta eihän tuollaiselle voi olla kauaa vihainen (mummi saattaa olla asiasta toista mieltä). Ja jos minulta kysytään, on mukavampaa, kun Vappu on sellainen veijari kuin on, eikä tylsä, nurkassa makaava uinuja. |
Jos sinäkin tiedä sen tunteen, kun katsot jotakin tai jonnekin ja muistat tehneesi niin aiemminkin, olemme samalla aaltopituudella. Minusta on aivan ihanaa kokea paluu niihin menneisiin hetkiin, niihin kuluneisiin päiviin, enemmän tai vähemmän sattumalta. Entä sinusta?
 |
| Vietimme kaveriporukalla valokuvauspäivää tammikuussa. Minusta yksittäiskuvia otettiin sata, oikeasti sata. Tässä niistä yksi. |
Kommentit
Lähetä kommentti